keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Koulun oppimisympäristökehittämishanke: Uusia säkkituoleja koululle!

Kaupungilta saatu hankeraha piti tänä vuonna käyttää oppimisympäristöjen kehittämiseen. Prosessi alkoi tammikuussa, jolloin oppilaskunnan hallitus sunnitteli projektia. Silloin päätettiin, että oppilaiden ideoita kerätään oppilaskunnan ilmoitustaululle post-it lapuilla.


Seinälle tulleista ideoista käyttökelpoisimmat (esim. tekonurmi koulun pihalle ei ollut kovin realistinen saadun rahasumman takia) vietiin oppilaskunnan hallituksen käsiteltäviksi. Näistä muodostui kaksi vaihtoehtoa.


Ensimmäinen vaihtoehto oli, että rahat käytetään useampaan eri asiaan, kuten lautapeleihin, uusiin soittimiin, uusiin liikuntavälineisiin ja kasveihin. Toinen vaihtoehto oli, että koko raha käytetään uusiin Fatboyn säkkituoleihin.


Luokissa äänestettiin, ja noin 70% kannatusluvulla toteutettavaksi oppimisympäristön kehittämishankkeeksi valikoitui säkkituolien tilaaminen. Värivalintojen ja tilauspaikan valinnan jälkeen oppilaat saivat äänestää, millaisia värejä koululle tilataan. Lopputuloksena oli seitsemän eri värisen säkkituolin tilaaminen.


Tänään keskiviikkona 18.5. säkkituolit jaettiin luokkiin siten, että kullekin luokka-asteelle on yhteinen säkkituoli. Säkkituolia vaihdetaan luokkien välillä aina kuukausittain, tai siten kuin rinnakkaisluokan opettajat suunnittelevat vaihtamisen hoitaa.


Kutoset saivat valita värin (saavat nauttia säkkituoleista vain 2,5 viikkoa) ja muut värit arvottiin. Ykköset saivat keltaisen, kakkoset sinisen, kolmoset lilan, neloset punaisen, vitoset oranssin ja kutoset pinkin säkkituolin. Seitsemäs säkkituoli kiertää eri luokissa.


Tässä vielä muutama kuva. Mukavaa kesää toivottelee oppilaskunnan hallitus!


Säkkituolit saapuivat isoissa pahvilaatikoissa.

Oppilaskunnan hallituksen jäsenet veivät säkkituolit luokkiin.

Neloset tuumailee, että mikähän väri mahtaa meille tulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti