lauantai 19. joulukuuta 2015

Siltiksen opet Englannissa 9.12.-12.12.2015

Anna-Marin ja viiden opettajan porukka pääsi Englantiin tutustumaan paikallisiin kouluihin. Aiemmin samoissa yhteistyökouluissa oli käynyt jo kolmasosa Siltamäen opettajista, joten Anna-Marin luomat yhteistyökontaktit olivat osalle koulun väestä jo tuttuja. Nyt sitten pääsivät myös Nina, Helena, Tomi, Jussi ja Ville tutustumaan näihin kouluihin. Yhteistä näillä kouluilla Siltamäen ala-asteen kanssa on kehittynyt pedagogiikka ja erityisesti teknologian käyttö opetuksessa. Niinpä oli mielenkiintoista päästä näkemään, millaisia rakenteita ja opetusmenetelmiä on Englannissa luotu teknologian ympärille. Matka Lontooseen alkoi keskiviikkoiltapäivänä. Tuttu ja turvallinen Finnairin kone kaarsi Helsinsingistä Lontooseen alle kolmen tunnin. Heathrown lentokentältä opettajaporukka siirtyi kuuluisan Lontoon metron avulla kohti hotellia. Hotelliin kävellessä erityishuomion kiinnittivät Lontoon huimat jouluvalot, joita saimme ihailla pitkin matkaa. Hotellimme sijaitsi lähellä Oxford streetin ostoskeskittymää. Iltaruokailun jälkeen uupunut porukka kävi hotellille pötkölleen valmistautumaan ensimmäisen päivän kouluvierailuihin.

Torstaina mannermaisen aamupalan jälkeen siirryimme Anna-Marin matkasuunnitelman perusteella Waterloon asemalle, josta lähtisi juna Fleet nimiseen kaupunkiin/kylään. Alue on ilmeisesti hieman paremman väen omakotitaloaluetta, josta ihmiset pendelöivät Lontooseen töihin. Fleetin asemalta siirryimme televisiosta tutun britti-idyllin oloisen alueen halki Westfields Junior Schooliin.

Englannissa koulurakenne on hieman erilainen kuin Suomessa. Englannissa lapset aloittavat koulunkäynnin jo 4-5-vuotiaana. He käyvät kuusi vuotta Primary schoolia, jonka jälkeen oppilaat siirtyvät Secondary Schooliin. Oppilaat siis Englannissa siirtyvät ”yläastelle” jo 11-vuotiaana.

Kyseinen Junior Westfields koulu on Primary school, jossa on 4-11-vuotiaita oppilaita. Koulussa käytetään hyvin paljon teknologiaa apuna opetuksessa. Tästä esimerkkinä voi mainita esimerkiksi radiostudion tai valvovan silmän Iriksen, jolla opettajat pystyivät seuraamaan luokkahuoneen tapahtumia sekä antamaan ohjeita ja palautetta.


Radiostudiossa oppilaat tekevät radio-ohjelmaa, joka äänitetään ja leikataan julkaistavaksi radio-ohjelmaksi. Ohjelma löytyy sitten koulun nettisivulta tai se voidaan esittää koululle keskusradion kautta. Koulumme vierailuryhmä pääsi radio-ohjelmaan haastateltavaksi, ja erityisesti englannin opettajamme Jussi pääsi loistamaan miltei ”natiivienglannillaan”.

Valvova silmä (IRIS) oli opetuksellinen apuväline, jota käytetään erityisesti erityisopetuksessa. Ideana on se, että kamera kuvaa luokassa luokan toimintaa. Silmää pystyy liikuttamaan ympäri luokkaa. Luokassa opettajalla on nappi korvassa, johon opettajanhuoneessa oleva opettaja pystyy antamaan ohjeita, jos joku ei tee sitä mitä pitää. Meininki on siis tyyliin Big Brother, mutta tavoitteena on se että väärään tekemiseen pystytään puuttumaan heti ja ohjaamaan oppilaan toimintaa oikeaan suuntaan.

Koulun rehtori Karine George kertoi innostuneesti arvoistaan ja ajatuksistaan koulunsa suhteen. Hän korosti yhteen hiileen puhaltamista ja yhtenäisten arvojen merkitystä koulun toiminnassa. Yhtenäiset arvot näkyivätkin erityisesti siinä, että luokat olivat siistejä ja samankaltaisia: jokaisella luokalla oli samat säännöt seinällä ja luokkien ulkoasu oli yhteneväinen. Erityisesti huomion kiinnitti myös oppilaiden kunnioitus sekä toisia että opettajaa kohtaan. Motivaatio oppimiseen oli korkealla.

Koulussa oppilaita oli vastuutettu moniin eri tehtäviin. Koulusta löytyi radiovastaavat, kirjastovastaavat ja luokissa oltiin aina valmiita esittelemään luokan toimintaa. Oli ilo nähdä, kuinka innostuneita ja vastuullisia oppilaat olivat vastuutehtävistään. Erityismaininta on pakko antaa myös kirjaston päätähdestä, kilpikonna Sheldonista, joka viihdyttää olemassaolollaan koulun kirjastossa vierailevia. Päivä oli kaikkiaan hyvin opettavainen, ja saimme paljon hyviä ideoita omaan kouluumme vietäväksi.


Perjantaina oli aika matkustaa Peterboroughiin (noin 50 minuutin junamatka Lontoosta) tutustumaan yhteen Secondary Schooliin ja yhteen Primary Schooliin.
Ensimmäinen kohde oli Beeches Primary school, jossa meitä oli vastassa koulun rehtori Tim Smith. ”Timppa” esitteli meille kouluaan, joka poikkesi torstain koulusta esimerkiksi siinä, että koulun alue oli erittäin monikulttuurinen ja alueen sosioekonominen taso ei ollut niin korkea kuin Westfieldsin koulun oppilaaksiottoalueella.


Vaikka oppilasaines oli monenkirjava, oppilaiden toiminta koulussa oli ihailtavaa. Oppilaat käyttäytyivät nätisti ja olivat innoissaan opittavista aiheista. Toisinaan saatiin jo hieman ääntäkin oppilaista lähtemään, mikä on toisinaan aivan hyvä kun oppimisesta innostutaan. Esittelykierroksen aikana oppilaat muun muassa näyttivät laavan purkautumisen tulivuoresta ruokasoodan avulla, jumppasivat liikuntasalissa, ohjelmoivat legoja ja kuvasivat padeilla toisiaan opettamassa asiaa toisilleen. Luokassa saattoi suurella osalla oppilaista olla kotikieli eri, joten englannin kielen taitoihin koulussa panostettiin erityisesti.


Ihailtavaa oli nähdä maailmankarttoja ympäri koulun käytäviä. Mistä minä olen kotoisin – tyyppinen maailmankartta avarsi paljon sitä, miten monesta eri kulttuurista koulussa oli oppilaita. Tämä ei todellakaan vaikuttanut haasteelta, vaan ennemminkin rikkaudelta, kun oppilaat esimerkiksi juuri kuvasivat toisiaan opettamalla matemaattista ongelmaa. Esittelyn aikana saimme luotua yhteistyökontakteja koulun luokkiin. Näistä yhteistyökuvioista tullaan varmasti kuulemaan kevätlukukauden 2016 aikana.

Iltapäivän ohjelmassa oli siirtyminen Thomas Deacon (Hän oli rahamies Peterboroughsta, googlettakaa taustat) Academyyn, joka on Peterboroughn alueen suuri Secondary school, jossa opiskelee kaikkiaan yli 2000 opiskelijaa. Nälkäinen vierailijaryhmä oli onnekas päästessään koulussa syömään perinteistä brittiläistä perjantaikoulupäiväruokaa: Fish and chipsejä.


Ruokailun jälkeen kiertelimme järkälemäisissä koulun tiloissa, joista päällimmäisenä jäi mieleen avoimet toimistotilat ja lasiset luokat. Koulu on kuuluisan arkkitehdin suunnittelema.
Pääsimme tutustumaan myös koulun yhteyteen (tosin eri rakennukseen) luotua Primary Schoolia, josta oppilaat siirtyvät sitten Thomas Deacon Academyyn. Koulussa kiertelimme pienten brittioppilaiden ohjauksessa, ja tutustuimme koulun luokkiin ja tiloihin. Oppaat myös kertoivat omasta koulunkäynnistään kierroksen aikana.

Kaikkiaan voi sanoa reissun olleen hyvin antoisa. Oli mielenkiintoista nähdä brittiläistä koulukulttuuria yhteneväisine koulupukuineen ja hienoine käytöstapoineen. Vaikka matkalta jäi monia positiivisia asioita mieleen, on meillä täällä Suomessa koulujärjestelmä ainakin hieman armollisempi kuin Britanniassa. Englannissa koulun toimintaa arvioidaan lukuvuosittain ulkopuolisen ”inspectorin” toimesta ja oppilaita testataan valtakunnallisilla kokeilla jo pikkuluokilla. Tuntuu, että suorituspaineet koulussa menestymiseen ovat korkealla.

Innokas ja täynnä uusia ideoita oleva opettajaporukka saapui lauantaina Suomeen. Erityiskiitos rehtorillemme Anna-Marille, joka luo näitä yhteistyösuhteita ympäri maailmaa ja saa koulun opettajat reissuun tutustumaan erilaisiin kouluihin ja sitä kautta kehittämään entisestään meidän Siltamäen ala-astetta.



torstai 17. joulukuuta 2015

Tokaluokkalaisten touhuja syksyllä 2015


Syksy alkoi räväkästi School Action Day-tapahtumaan osallistumalla. Liikunnan riemulla ei ollut rajoja!




Kakkoset harrastavat kirjallisuutta ahkerasti. Kerran kuussa käydään kirjastossa ja luokissa kasvatetaan pylvästä luetuista kirjoista. Hienoa, kun kaikkiin on purrut lukukärpänen.




80-lukupäivää vietettiin lokakuussa. Tässä ihmetellään C-kasetteja ja arvuutellaan vanhoja leluja.



Tässä isänpäiväkortit näyttelyssä. Kuplat huruttelivat ihanissa väreissä ja isät olivat onnistuneet valokuvissaan erinomaisesti.









Jouluhenkinen vierailu Miljan palvelutaloon 15.12.2015


Meidän kakkosluokkalaisten yhteistyökumppanimme on Miljan palvelutalo. Nappasimme tiistaina tonttulakit mukaamme ja suuntasimme kohti Malmia. Miljassa lausuimme ja lauloimme vanhusten iloksi kolmeen otteeseen. Veimme lahjaksi koulumme kalenterit ja itsetekemämme joulukortit. Vanhukset olivat tosi tosi iloisia. Palkaksi saimme hyvän joulumielen ja suut makeiksi. Lupasimme vanhuksille, että tulemme keväällä uudestaan kyläilemään ja he sanoivat, että malttavat tuskin odottaa.




Hyvää joulua kaikille! Toivottelee Siltamäen kakkosluokat!




Leena- ja Mari-opet Wienissä 30.11.-2.12.2015


Olimme tutustumassa Wienissä "padipedagogiikan" uusiin tuuliin. Pääsimme myös kokemaan ihan oikeitakin tuulia kauniilla joulukaduilla. Kävimme kahdessa koulussa, joissa meidät otettiin sydämellisesti vastaan. Näimme ja koimme mielenkiintoisia oppitunteja ja saimme kivoja vinkkejä padien käytöstä. Tutustuimme myös mukaviin wieniläisiin opettajiin ja oppilaisiin. 



Tässä 4. luokkalainen oppilas tekee animaatiota maanosista.



Arktisten alueiden eläinten opiskelun päätteeksi 4. luokassa pidettiin oppilaiden tekemä Kahoot-tietovisa. Intoa ja riemua riitti!


Leena-opekin pääsi osallistumaan visailuun.



Monessa luokassa oli QR-koodit kovassa käytössä. Tässä niiden avulla haetaan tietoa pingviineistä.


Kuvassa yhteistyökumppanimme 4. luokan opettaja Barbara Zulliani Volkschule Breitenleen koulusta. Veimme kouluille tuliaisina tuliterän kalenterimme ja 2. luokkien joulutervehdykset, joiden kanssa kuvassa poseerataan.


Tässä viemisiä esitellään oppilaille. Jokainen oppilas sai myös 1. luokkalaisten tekemän joulukortin. Tuliaiset otettiin ilolla vastaan.


Olipa mukava ja antoisa reissu. Opit otetaan käyttöön ja yhteistyö jatkuu myös tulevaisuudessa.
Jouluterveisin, Leena ja Mari


maanantai 14. joulukuuta 2015




MITÄ SINÄ HALUAT OPPIA?

Uskonnon tunnilla katsoimme pikkupätkän elokuvaa Valo, jossa lapset perustavat oman koulun 1900-luvulla. Siellä opeteltiin muun muassa lukemaan. Lopuksi pohdimme, millaisia asioita me haluamme vielä oppia ja keräsimme ne käyttämällä answergardenia.



keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Hei me koodataan! :D


Mieletöntä yhteishenkeä taas havaittavissa. Joku osaa aina ja silloin saa apua, kun sitä tarvitaan. Tällä kertaa se on kyllä lapset, jotka opettavat toisiaan ja ope ihailee vierestä. Tytöt koodaa, pojat koodaa, ope koodaa ja avustaja koodaa! 
#tääonkivaa #koodataan #tulevaisuudentaidot

Omaa musiikkia äänittämässä!


6H kävi mediakeskuksen studiossa äänittämässä luokan yhdessä säveltämän ja sanoittaman kappaleen. Me soitimme ja lauloimme ja jos ei ollut studiossa äänittämässä opiskeltiin odotushuoneessa bimaa, hissaa tai luettiin lukuprojektin kirjaa. Päivä oli täydellinen! Kannustimme ja autoimme toisiamme. Kivaa oli!


Osallistumme kappaleella Yrityskylän julistamaan kilpailuun. Toivomme, että kappaleemme menestyisi ja saisimme kartutettua sillä leirikoulukassaamme. Biisi linkataan tänne heti, kun se on valmis! Pitäkää peukkuja! :D 

perjantai 4. joulukuuta 2015


Itsenäisyyspäivänä myös

jalkapalloilijat olivat astetta fiinimpiä. ;)

Hyvää itsenäisyyspäivää!


Koulussamme juhlittiin tänään itsenäisyyspäivää. Juhla oli kutosluokkalaisten järjestämä. Paitsi että juhla oli onnistunut ja lasten itse tekemä koristeista ja musiikista lähtien, niin sen valmistelu oli superhauskaa! :) Ensimmäisessä kuvassa näkyy juhlan ohjelmanumeroita ja toisessa kuvassa näkyy kuinka kutoset tarjoilivat kouluruokailussa. Ilmeistä voidaan varmaan päätellä saatu palaute. :D



Who run the world? GIRLS!!! <3 

Meillä oli ihana tyttökerho täynnä ihania tyttöjä. :) Tänään oli kuitenkin viimeinen kerta, mutta ehdimme tehdä paljon kaikkea kivaa! Joimme kaakaota, teimme ystävyysnauhoja, lakkasimme kynsiä, juttelimme tyttöjuttuja, kuuntelimme musiikkia ja liikuimme salissa. Mutta ehkä parasta oli piilosta leikkiminen tyhjässä koulussa.

Koska uusiksi?!?!?!

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Joulukorttiaskarteluilta

Keskiviikkona 2.12. oli koulussamme perinteinen Vanhempainyhdistyksen järjestämä joulukorttiaskarteluilta.  Jokainen sai taiteilla juuri sen näköisen kortin, kuin itse halusi. Välillä käytiin ulkona syömässä ihanaa riisipuuroa kera lämpimän glögin. Kiitos kaikille, sekä järjestäjille että osallistujille. Perinne jatkuu taas ensi vuonna!


Joulun odotusta

3N-luokan nikkaroimia upeita tonttuja...
vitriinijoulukalenterin 1. luukku...
joulukerhon väen taiteilemaa POP-taidetta...




tontut kurkkimassa 2K-luokan seinällä...
...ja oikea joulukuusi!

Striimattu Sibeliuskonsertti Tamperetalolta

Sibelius 150 -juhlavuoden nettikonserttia seurattiin
Lasten oikeuksien päivänä 20.11.2015 720 koulussa.
Tampere Filharmonia -sinfoniaorkesteri esitti koululaiskonsertissa
Sibeliuksen sekä Uljas Pulkkisen teoksia.

Siltamäen ala-asteella konserttia seurattiin musiikkiluokassa...

...ja SFA-luokassa.

Siltamäessä on panostettu oppimisympäristöihin

Luokissa on syksyn aikana luotu omat Taikametsänurkkaukset. Inspiraation lähteenä nurkkauksiin on toiminut Taikametsäsadut. Kuvassa muutamia esimerkkinurkkauksia.

5K koodaamassa Robottilaaksossa

Luokka kävi perjantaina 27.11. vierailulla Robottilaaksossa Tekniikan museossa. Ensin opettelimme koodausta yhdessä, jonka jälkeen annettiin haaste. Haaste suoritettiin pareittain ja voittajalle oli luvassa palkinto. Kuvassa mukana koko luokka ja kisan voittajat palkintoineen.
5K ja 6H YÖKOULUSSA!!!

Luokat viettivät jännittävän yön Uutelassa Vuosaaressa. Majapaikkana toimi Meriharjun luontotalo, upea vanha puutalo. Ympäristön luonto innosti liikkumaan ja leikkimään pimeässä metsässä. Talo kaikkine huoneineen kutsui piilosleikkiin ja tyynysotaan. Ohjelmassa oli yhteisten leikkien lisäksi ruuanlaittoa, kauhuelokuvan tekoa ja disko. Kuulimme myös huiman kummitustarinan Katriinasta, joka on menehtynyt rakkaussuruun yhdessä talon huoneista. Legenda kertoo, että Katariinaan haamu edelleen asuu Uutelassa.


maanantai 30. marraskuuta 2015

Marraskuun lopussa Siltamäen ala-asteella vietettiin pelipäivää. 3N-luokkalaiset testasivat muun muassa lautapelejä sekä kännykkäpelejä. Kivaa oli!








torstai 26. marraskuuta 2015





Sanokaa Fazer, kun haluatte hyvää!


Kaikki kutoset opettajineen kävivät vierailulla Fazerilla tänään harmaana marraskuisena päivänä. Retki oli oikein onnistunut. Masut saatiin täyteen herkkuja tehdas vierailulla ja opimme myös historiaa ja muuta mielenkiintoista. Saimme  muun muassa tietää, että ensimmäiset viipaloidut paahtoleivät tulivat Suomeen 1960-luvulla. Ja tiesitkö, että yhteen Fazerin siniseen tulee kolme lasia maitoa?!

Alkuun saimme kuulla historiaa mielenkiintoisella videoesityksellä. 
Maistelimme makeisten lisäksi myös terveellisiä herkkuja, kuten puikulaa. Kaurapuuroa kannattaa muuten kokeilla kinuskikastikkeen kanssa!
Pääsimme katsomaan miltä näyttää kaakaopuu, joka on tärkeä raaka-aine.
Saimme syödä herkkuja niin paljon kuin mahaan mahtui!