lauantai 19. joulukuuta 2015

Siltiksen opet Englannissa 9.12.-12.12.2015

Anna-Marin ja viiden opettajan porukka pääsi Englantiin tutustumaan paikallisiin kouluihin. Aiemmin samoissa yhteistyökouluissa oli käynyt jo kolmasosa Siltamäen opettajista, joten Anna-Marin luomat yhteistyökontaktit olivat osalle koulun väestä jo tuttuja. Nyt sitten pääsivät myös Nina, Helena, Tomi, Jussi ja Ville tutustumaan näihin kouluihin. Yhteistä näillä kouluilla Siltamäen ala-asteen kanssa on kehittynyt pedagogiikka ja erityisesti teknologian käyttö opetuksessa. Niinpä oli mielenkiintoista päästä näkemään, millaisia rakenteita ja opetusmenetelmiä on Englannissa luotu teknologian ympärille. Matka Lontooseen alkoi keskiviikkoiltapäivänä. Tuttu ja turvallinen Finnairin kone kaarsi Helsinsingistä Lontooseen alle kolmen tunnin. Heathrown lentokentältä opettajaporukka siirtyi kuuluisan Lontoon metron avulla kohti hotellia. Hotelliin kävellessä erityishuomion kiinnittivät Lontoon huimat jouluvalot, joita saimme ihailla pitkin matkaa. Hotellimme sijaitsi lähellä Oxford streetin ostoskeskittymää. Iltaruokailun jälkeen uupunut porukka kävi hotellille pötkölleen valmistautumaan ensimmäisen päivän kouluvierailuihin.

Torstaina mannermaisen aamupalan jälkeen siirryimme Anna-Marin matkasuunnitelman perusteella Waterloon asemalle, josta lähtisi juna Fleet nimiseen kaupunkiin/kylään. Alue on ilmeisesti hieman paremman väen omakotitaloaluetta, josta ihmiset pendelöivät Lontooseen töihin. Fleetin asemalta siirryimme televisiosta tutun britti-idyllin oloisen alueen halki Westfields Junior Schooliin.

Englannissa koulurakenne on hieman erilainen kuin Suomessa. Englannissa lapset aloittavat koulunkäynnin jo 4-5-vuotiaana. He käyvät kuusi vuotta Primary schoolia, jonka jälkeen oppilaat siirtyvät Secondary Schooliin. Oppilaat siis Englannissa siirtyvät ”yläastelle” jo 11-vuotiaana.

Kyseinen Junior Westfields koulu on Primary school, jossa on 4-11-vuotiaita oppilaita. Koulussa käytetään hyvin paljon teknologiaa apuna opetuksessa. Tästä esimerkkinä voi mainita esimerkiksi radiostudion tai valvovan silmän Iriksen, jolla opettajat pystyivät seuraamaan luokkahuoneen tapahtumia sekä antamaan ohjeita ja palautetta.


Radiostudiossa oppilaat tekevät radio-ohjelmaa, joka äänitetään ja leikataan julkaistavaksi radio-ohjelmaksi. Ohjelma löytyy sitten koulun nettisivulta tai se voidaan esittää koululle keskusradion kautta. Koulumme vierailuryhmä pääsi radio-ohjelmaan haastateltavaksi, ja erityisesti englannin opettajamme Jussi pääsi loistamaan miltei ”natiivienglannillaan”.

Valvova silmä (IRIS) oli opetuksellinen apuväline, jota käytetään erityisesti erityisopetuksessa. Ideana on se, että kamera kuvaa luokassa luokan toimintaa. Silmää pystyy liikuttamaan ympäri luokkaa. Luokassa opettajalla on nappi korvassa, johon opettajanhuoneessa oleva opettaja pystyy antamaan ohjeita, jos joku ei tee sitä mitä pitää. Meininki on siis tyyliin Big Brother, mutta tavoitteena on se että väärään tekemiseen pystytään puuttumaan heti ja ohjaamaan oppilaan toimintaa oikeaan suuntaan.

Koulun rehtori Karine George kertoi innostuneesti arvoistaan ja ajatuksistaan koulunsa suhteen. Hän korosti yhteen hiileen puhaltamista ja yhtenäisten arvojen merkitystä koulun toiminnassa. Yhtenäiset arvot näkyivätkin erityisesti siinä, että luokat olivat siistejä ja samankaltaisia: jokaisella luokalla oli samat säännöt seinällä ja luokkien ulkoasu oli yhteneväinen. Erityisesti huomion kiinnitti myös oppilaiden kunnioitus sekä toisia että opettajaa kohtaan. Motivaatio oppimiseen oli korkealla.

Koulussa oppilaita oli vastuutettu moniin eri tehtäviin. Koulusta löytyi radiovastaavat, kirjastovastaavat ja luokissa oltiin aina valmiita esittelemään luokan toimintaa. Oli ilo nähdä, kuinka innostuneita ja vastuullisia oppilaat olivat vastuutehtävistään. Erityismaininta on pakko antaa myös kirjaston päätähdestä, kilpikonna Sheldonista, joka viihdyttää olemassaolollaan koulun kirjastossa vierailevia. Päivä oli kaikkiaan hyvin opettavainen, ja saimme paljon hyviä ideoita omaan kouluumme vietäväksi.


Perjantaina oli aika matkustaa Peterboroughiin (noin 50 minuutin junamatka Lontoosta) tutustumaan yhteen Secondary Schooliin ja yhteen Primary Schooliin.
Ensimmäinen kohde oli Beeches Primary school, jossa meitä oli vastassa koulun rehtori Tim Smith. ”Timppa” esitteli meille kouluaan, joka poikkesi torstain koulusta esimerkiksi siinä, että koulun alue oli erittäin monikulttuurinen ja alueen sosioekonominen taso ei ollut niin korkea kuin Westfieldsin koulun oppilaaksiottoalueella.


Vaikka oppilasaines oli monenkirjava, oppilaiden toiminta koulussa oli ihailtavaa. Oppilaat käyttäytyivät nätisti ja olivat innoissaan opittavista aiheista. Toisinaan saatiin jo hieman ääntäkin oppilaista lähtemään, mikä on toisinaan aivan hyvä kun oppimisesta innostutaan. Esittelykierroksen aikana oppilaat muun muassa näyttivät laavan purkautumisen tulivuoresta ruokasoodan avulla, jumppasivat liikuntasalissa, ohjelmoivat legoja ja kuvasivat padeilla toisiaan opettamassa asiaa toisilleen. Luokassa saattoi suurella osalla oppilaista olla kotikieli eri, joten englannin kielen taitoihin koulussa panostettiin erityisesti.


Ihailtavaa oli nähdä maailmankarttoja ympäri koulun käytäviä. Mistä minä olen kotoisin – tyyppinen maailmankartta avarsi paljon sitä, miten monesta eri kulttuurista koulussa oli oppilaita. Tämä ei todellakaan vaikuttanut haasteelta, vaan ennemminkin rikkaudelta, kun oppilaat esimerkiksi juuri kuvasivat toisiaan opettamalla matemaattista ongelmaa. Esittelyn aikana saimme luotua yhteistyökontakteja koulun luokkiin. Näistä yhteistyökuvioista tullaan varmasti kuulemaan kevätlukukauden 2016 aikana.

Iltapäivän ohjelmassa oli siirtyminen Thomas Deacon (Hän oli rahamies Peterboroughsta, googlettakaa taustat) Academyyn, joka on Peterboroughn alueen suuri Secondary school, jossa opiskelee kaikkiaan yli 2000 opiskelijaa. Nälkäinen vierailijaryhmä oli onnekas päästessään koulussa syömään perinteistä brittiläistä perjantaikoulupäiväruokaa: Fish and chipsejä.


Ruokailun jälkeen kiertelimme järkälemäisissä koulun tiloissa, joista päällimmäisenä jäi mieleen avoimet toimistotilat ja lasiset luokat. Koulu on kuuluisan arkkitehdin suunnittelema.
Pääsimme tutustumaan myös koulun yhteyteen (tosin eri rakennukseen) luotua Primary Schoolia, josta oppilaat siirtyvät sitten Thomas Deacon Academyyn. Koulussa kiertelimme pienten brittioppilaiden ohjauksessa, ja tutustuimme koulun luokkiin ja tiloihin. Oppaat myös kertoivat omasta koulunkäynnistään kierroksen aikana.

Kaikkiaan voi sanoa reissun olleen hyvin antoisa. Oli mielenkiintoista nähdä brittiläistä koulukulttuuria yhteneväisine koulupukuineen ja hienoine käytöstapoineen. Vaikka matkalta jäi monia positiivisia asioita mieleen, on meillä täällä Suomessa koulujärjestelmä ainakin hieman armollisempi kuin Britanniassa. Englannissa koulun toimintaa arvioidaan lukuvuosittain ulkopuolisen ”inspectorin” toimesta ja oppilaita testataan valtakunnallisilla kokeilla jo pikkuluokilla. Tuntuu, että suorituspaineet koulussa menestymiseen ovat korkealla.

Innokas ja täynnä uusia ideoita oleva opettajaporukka saapui lauantaina Suomeen. Erityiskiitos rehtorillemme Anna-Marille, joka luo näitä yhteistyösuhteita ympäri maailmaa ja saa koulun opettajat reissuun tutustumaan erilaisiin kouluihin ja sitä kautta kehittämään entisestään meidän Siltamäen ala-astetta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti