tiistai 7. lokakuuta 2014

Oppilaiden unelma - "ei oo pakko mennä välkälle".

Ruuti-oppilaskuntapäivillä 17.9. Sörnäisten Hapessa Siltamäen ala-asteen oppilaskunnan edustajat pääsivät suunnittelemaan omaa unelmaa. Monista hienoista ajatuksista oppilaita eniten miellytti ajatus siitä, että olisi kiva järjestää päivä, jolloin ei tarvitisi mennä välkälle. Oppilaat perustelivat unelmaa sillä, että tällöin välkällä olisi enemmän tekemistä ja sisällä voisi keskittyä johonkin rauhalliseen tekemiseen, kuten esimerkiksi piirtämiseen tai lukemiseen. Poikkeuksellisesti välkällä saisi myös pelata omalla puhelimella. 
Oppilaskunnan edustajat suunnittelivat oppilaskuntapäivillä unelmaansa.
Idea esiteltiin maanantaina 22.9. rehtori Anna-Mari Jaatiselle. Anna-Mari piti ideaa hyvänä. Sovittiin, että päivä tulisi olemaan keskiviikko 1.10. Päivän lopullista kokonaisuutta suunniteltiin vielä yhdessä oppilaskunnan kokouksessa.
Suunnitelma esiteltiin rehtorille. Rehtori oli mielissään.
Itse päivä meni mukavasti leppoisassa meiningissä. Oppilaat lukivat, pelasivat puhelimellaan tai pelasivat lautapeliä omissa luokissaan. Osa oppilaista oli aivan normaaliin tapaan pihalla. Pieniä järjestyshäiriöitä muodostui, mutta kaikkiaan päivä oli menestys.

Näin oppilaat pääsivät konkreettisesti vaikuttamaan koulun toimintaan. Hyvä Siltamäen oppilaskunta!

Terveisin

Siltamäen ala-asteen oppilaskunta ja oppilaskunnan ohjaavat opettajat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti